s

s

etusivu

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Raitoja

Oon jälleen neulonut yhden huivin, joka on yhteisneulontana Ravelryssä ja on villapesuohjelman naisten suunnittelma. Ostin tähän langat Oulun kädentaitomessuilta lokakuussa, Louhittaren Luolan osastolta. En ollut aikaisemmin tämän mallista huivia neulonut.



Lankoina on Louhittaren luolan langat. Yksivärinen on päivätär, värissä noki, jonka koostumus on merinovilla/nylon/stellina. Lanka kimaltaa ihanasti, joka ei valitettavasti kuvista näy. Värikäs lanka on luonnotar, värissä yksisarvinen, joka on merinovillaa. Ihanan pehmeitä lankoja molemmat.



Huivi oli nopea ja helppo tehdä.  Huivissa on paljon lyhennettyjä kerroksia ja niitä oli kyllä mukava tehdä. Tuntu, että huivi valmistui nopeampaa, ko ei neulottu aina kerrosta alusta loppuuan asti. En oo hirveesti aikaisemmin tehnyt lyhennettyjä kerroksia, koska kääntymiskohtiin meinaa jäädä niin helposti reikä. Tähän sain ne tehtyä kuitenkin siististi ja lyhennettyjen kerrosten "kammo" hävisi.




Lopussa huivissa oli tosi tosi paljon silmukoita ja tuntui että kerros kesti ikuisuuden :) Vaikka nopeestihan tämä tosiasiassa valmistui. Huivista ei tullut mitenkään hirveän iso, mutta on kuitenkin ihan hyvän kokoinen. Onhan se hyvä omistaa erikokoisia huiveja.

Villapesuraidat
lanka: louhittaren luola Päivätär (noki) 85g
Luonnotar (yksisarvinen) 67g yht. 152g
puikot: 4


lauantai 27. lokakuuta 2018

Pintaneuleita

Neuloin itselleni talvea varten villapesupinnat-huivin, jonka on suunnitellut villapesuohjelma-podcstin naiset. Päätin tänävuonna osallistua Ravelryssa järjestettävään tour de shawliin, jossa neulotaan puolen vuoden ajan joka kuukausi jokin huivi tai muu kaula-asia. Joka kuukaudelle on oma haasteensa. Jos sen suorittaa saa enemmän pisteitä. Itellä ei välttämättä joka kuukausi tule huivia tehtyä, mutta ainakin tässä ja ens kuussa on tarkoitus tähän osallistua



Tällä huivilla tulee molemmat kuukauden haasteet suoritettua. Haasteet ovat tasselit/hapsut ja pintaneule. Oon jo aikaisemmin tehnyt yhden tällaisen huivin. Tykkään tästä mallista, koska huivista ei tule keskeltä kauhean korkeaa, mutta leveyttä on kuitenkin riittävästi yläreunassa.



Tein tämän huivin arwetta-langasta, joka on merinovillan ja nylonin sekoitus. Ohut kutittamaton lanka sopii hyvin huiviin. Tätä tehdessä briossikin sujui jo ilman ohjeen katsomista. Siistiä kun osaan sen nyt niin hyvin tehdä ja tykkään neuloa briossia. Suunnitteilla ois tehä tälle huiville kaveriksi briossi-pipo.  Voi olla että tämän vuoden puolella en sitä kerkee tekemään, koska joululahjat on tärkeysjärjestyksessä ensin.


Huivin alussa tuntui, että tähän tuli valittua liian jouluiset värit. Mutta kun tuli mustan langan vuoro, niin se poisti sen joulufiiliksen ja tästä tuli tosi ihana. Huiviin päihin tein mustasta langasta tasselit.

Villapesupinnat
lanka: arwetta harmaa(954) 33g
punainen(139) 51g
valkoinen(100) 18g
musta(102) 39g (+tasselit 4g)
puikot: 4

maanantai 22. lokakuuta 2018

Villapesusukat

Oon taas vaihteeksi neulonut itselle uudet sukat. Tämän sukkamallin on suunnitellut neulepodcasti Villapesuohjelman pitäjät. Heillä on ihana podcasti/vlogi youtubessa. Kannattaa käydä katsomassa, jos ei oo vielä sulle tuttu.




 Sukat aloitettiin varpaista ja neulottiin kaksi sukkaa yhtäaikaa looppamalla. Oon ennekin tehnyt tähän tyyliin parit sukat, joten ihan uusi asia tämä ei mulle ollut. Mulla tahtoo olla ongelma kärjestä aloitetuissa sukissa, että niistä ei tule sopivan kokoisia. Tässä ohjeessa oli hyvä ohje siihen milloin aloittaa kiilalisäykset ja sain tehtyä sopivat sukat itselle.


Uutta näissä oli tapa, jolla silmukat sukkiin luotiin. Oli helppo tehä ja todennäköisesti käytän tätä tapaa myöhemminkin, jos aloiten sukat varpaista. Myöskään ihan tällaista kantapäätä en ollut ennen tehnyt. Näissä ei tarvinnut poimia ollenkaan silmukoita ja siten ei jäänyt myöskään reikiä :) Lopuksi silmukat pääteltiin joustavasti.


Näistä sukista on menossa vielä lokakuun loppuun asti yhteisneulonta eli Kal. Ohje löytyy ilmaisena Ravelrysta ja Villapesuohjelman ravelryryhmästä löytyy lisätietoja kalista. Itellä on tällähetkellä toiset sukat tällä ohjeella puikoilla :) Nykyisin tulee kyllä tosi paljon osallistuttua erilaisiin kaleihin ja caleihin. Mukava tehdä muiden neulojien kanssa samaanaikaan samaa ohjetta :)

Villapesusukat 37
lanka: louhittaren luola väinämöinen
platina 61g, ärjy 12g, munakoiso 10g yht 83g
puikot: 2,25
Tänä syksynä on ollut kyllä ihanan aurinkoiset ilmat. Mukava ollut koiran kanssa käydä lenkillä ja nauttia hyvästä kelistä. Oispa syksyt aina tällaisia

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Honung-paita

Pari päivää sitten valmistui Honung-paita ja tänään sain sen kuvattua. Tästä paidasta tuli kyllä niin ihana. Ensimmäistä kertaa käytin näin isoon työhön käsinvärjättyä merinovillalankaa. Tämä on ihanan tuntuinen päällä, ei kutita yhtään ja on ohut koska on tehty fingering-vahvuisesta langasta.



Malli on Honung-paita, jonka on suunnitellut Susanna Winter. Ohje on maksullinen ja löytyy ravelrysta. Paita oli helppo tehdä. Se neulotaan ylhäältä alas ja viimeisenä tehdään kaulus. Tein tämän koon S mukaan, mutta lantion kohdalle tein yhden lisäyksen enemmän. Pitsineulekin oli tosi helppo tehdä. Voin kyllä suositella tätä mallia :)


Muhkealla kauluksella riittää korkeutta :)

Käyttämäni langat on suomalaisten käsinvärjäreiden lankoja. Ylimpänä Rouva SilmuSolmun merinosukkis värissä harmaja (80g), seuraavaksi Eluded Fibresin supermerino  värissä Dark Night (90g), seuraavaksi Louhittaren Luolan tuulentytär värissä varis (90g) ja alimpana Eluded Fibresin supermerino värissä B on B Purble (81g). Ihania harmaansävyisiä lankoja.



Tästä tuli todella ihana paita ja tulee varmasti paljon käytettyä. Siistiä ko mulla on viimein villapaita, joka on ohut ja jota voi pitää ilman, että alla olisi pitkähihainen paita.

Honung
langankulutus: 341g
puikot: 2,5 ja 3,5

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Virkattu mäyräkoira +ohje

Eipä oo tullut pitkään aikaan päiviteltyä tänne blogiin käsityökuulumisia. Töissä on nykyään niin raskasta, että tuntuu ettei jaksa edes tänne mitään kirjoitella. Käsitöitä oon kuitenkin tehnyt, vaikkei ne tänne blogiin asti oo päätyneetkään. Nyt esittelyyn pääsee virkattu mäyris ja teen siihen myös jonkinlaista ohjetta, koska sitä on pyydetty. En oo koskaan virkkausohjetta kirjoittanut, joten saas nähä tuleeko tästä ymmärrettävä.

Virkattu mäyräkoira
lanka: Lasse 77g
regia active 32g yht 109g
koukku: 3

Oon jo aikaisemminkin tänä vuonna virkannut tällaisia mäyräkoiria. Näihin saa tosi hyvin menemään kaikenlaiset jämälangat. Tämä mäyris on tehty villasekoitelankojen jämistä, vahvuudeltaan 7-veikan ja nallen vahvuisia.

Ohje

Oon tehnyt mäyräkoirien pään, jalat, korvat ja hännän 7-veikan vahvuisilla langoilla ja  vartalo-osaan oon käyttänyt ohuempiakin lankoja. Jos käytät ohuempia lankoja, tulee koirasta pienempi tai voit tehdä  myös lisäyksiä ja kerroksia enemmän.



koko: korkeus (pään kohdalta) n.17cm
          pituus n.28cm
koukku: 3
ks= kiinteä silmukka

Pää (aloitetaan kuononpäästä):
1.krs: Tee lankalenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks
2.krs: 2ks jokaiseen s:aan=12ks
3.krs: "1ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa = 18ks
4.-6krs: 1ks jokaiseen s:aan =18ks
7.krs: "2ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
8-9krs: 1ks jokaiseen s:aan = 24ks
10.krs: "3ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa =30ks
11-12krs: 1ks jokaiseen s:aan = 30ks
13.krs: "4ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa =36ks
14.-15.krs: 1ks jokaiseen s:aan=36ks
16.krs: "5ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa = 42ks
17.-23. krs: 1ks jokaiseen s:aan =42ks
24.krs: "5ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =36ks
25.krs: 1ks jokaiseen s:aan =36ks
26.krs:  "4ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =30ks
Täytä pää samaanaikaan kun teet kavennuksia
27.krs:  "3ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
28.krs:  "2ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =18ks
29.krs:  "1ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =12ks
30.krs: 2ks yhteen koko krs = 6ks
katkaise lanka ja päättele hyvin

Jalka (aloitetaan pohjasta):
1.krs:  Tee lankalenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks
2.krs: 2ks jokaiseen s:aan = 12ks
3.krs: "1ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa = 18ks
4.-10.krs: 1ks jokaiseen s:aan =  18ks
Katkaise lanka ja jätä riittävän pitkä langanpää, jolla voit ommella jalat vartaloon
Virkkaa jalkoja 4 kpl

Häntä (aloitetaan hännänpäästä):
1.krs:  Tee lankalenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks
2.krs: 2ks jokaiseen s:aan = 12ks
3.-18.krs: 1ks jokaiseen s:aan =12ks
Katkaise lanka ja jätä riittävän pitkä langanpää, jolla voit ommella hännän vartaloon

Korva (aloitetaan korvan päästä):
1.krs: Tee lankalenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks
2.krs: 2ks jokaiseen s:aan = 12ks
3.krs: "1ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa = 18ks
4.krs: "2ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
5.krs: "3ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =30ks
6.-10.krs: 1ks jokaiseen s:aan = 30ks
11.krs: "3ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
12.-15.krs: 1ks jokaiseen s:aan = 24ks
16.krs: "2ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =18ks
17.-18.krs: 1ks jokaiseen s:aan =18ks
19.krs: "1ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =12ks
20.-23.krs: 1ks jokaiseen s:aan =12ks
Katkaise lanka ja jätä riittävän pitkä langanpää, jolla voit ommella korvat päähän
Tee 2kpl

Vartalo:
1.krs: Tee lankalenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks
2.krs: 2ks jokaiseen s:aan = 12ks
3.krs: "1ks, 2ks seuraavaan s:aan" toista "-" vielä 5 kertaa = 18ks
4.krs: "2ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
5.krs: "3ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =30ks
6.krs: "4ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =36ks
7.krs: "5ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =42ks
8.krs: "6ks , 2ks seuraavaan s:aan", toista "-" vielä 5 kertaa =48ks
seuraava krs:t : 1 ks jokaiseen s:aan = 48ks, kunnes vartalo on haluamasi pituinen, mallin koirassa 21cm
kavennus kerrokset:
1.krs: "6ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =42ks
2.krs: "5ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =36ks
3.krs: "4ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =30ks
Täytä koiran vartalo, samaan aikaan kun teet kavennuksia
4.krs: "3ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =24ks
5.krs: "2ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =18ks
6.krs: "1ks, 2ks yhteen", toista "-" vielä 5 kertaa =12ks
7.krs: 2ks yhteen koko krs = 6ks
Katkaise lanka ja päättele hyvin



Täytä jalat ja häntä ja ompele ne kiinni vartaloon. Ompele pää kiinni vartaloon ja korvat päähän. Tee mustalla langalla koiralle silmät ja kuono. Voit tehdä ne myös virkkausvaiheessa, ennen ko täytät pään. Nyt koirasi on valmis :) Virkkausiloa. Jos et ymmärrä jotain ohjeen kohtaa tai huomaat ohjeessa jonkin virheen, niin saa kysyä :)


sunnuntai 19. elokuuta 2018

Mirkwood

Viimein eilen illalla sain kuvattua tämän reilu kuukausi sitten valmistuneen Mirkwood neuletakin. Ostin neuletakin ohjeen lähes heti sen ilmestyttyä. Ihastuin tässä erityisesti kauniiseen kaarrokkeeseen ja taskun yksityiskohtiin

Pitsikaarroke

Ihana tasku

Hiukan oon yleensä karttanut paitojen ohjeita, joissa on kaarroke, kun tuntuu että silleen en saa istuvaa yläosaa itselle. Päätin kuitenkin nyt pitkästä aikaa tehdä kaarrokkeellisen paidan, koska malli oli niin ihana. Ja tämä istuu ihan hyvin ylhäältäkin.



Tein neuletakista 5cm pidemmän kuin ohjeessa ja tein myös helmaan yhden lisäyksen enemmän. Napit takkiin löysin omasta varastosta. Malli oli helppo tehdä ja voin suositella sitä muillekin. Kunhan ilmat viilenevät, niin eiköhän tämä varmasti pääse käyttöön.


Lankana mulla on Lankakaapista tilattu soft donegal tweed, joka on 100% merinovillaa. Lankaa tilatessa pystyi vaikuttamaan minkäkokoisen kerän/kakun haluaa. Kerän koon pystyi valitsemaan 50g:n ja 250g:n välillä. Mulla toinen keristä oli 250g ja toinen 100g. Olipa mukava päätellä neule, kun langanpäitä ei ollut juuri yhtään. Sain koko vartalo-osuuden tehtyä yhdestä kerästä ja vielä riitti osaan hihoistakin.

Mirkwood cardigan koko S
lanka: soft donegal tweed Eske(5529) 295g
puikot: 3 ja 3,5

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Heinäkuun sukkia

Helteistä huolimatta neuloin heinäkuussa parit sukat. Neuloin kyllä muutenkin villalankaa :). Nämä sukkalangat ostin alkuvuonna paikallisesta kangaskaupasta, kun siellä oli loppuunmyynti. Nyt sitten päätin tehdä niistä sukat.


Ensin Pato-sukat, joiden ohje on ulla-nettineulelehdessä 3/2016. Laitoin sukkiin 4 silmukkaa  vähemmän kuin ohjeessa, koska oma jalkani on kapea. Sukista tulikin mulle sopivat.



Malli oli helppo tehdä ja tykkään näiden ulkonäöstä. En ollut ennen tehnyt tällaista kantapäätä sukkaan. Oli helppo ja mukava tehdä ja tykästyin tällaiseen kantapäähän. Jos et oo vielä kokeillut, niin suosittelen kokeilemaan. Harmi ko ohjeessa ei kerrota kantapään nimeä, jotta voisi etsiä ohjeita, joissa olisi tällainen kantapää.


Pato-sukat
lanka: väinämöinen sport platina 85g
puikot: cubics 3
ohje; ulla 3/2016

Seuraavaksi tein  Verso-sukat, joiden ohje on myös ullasta numerosta 3/2009. Nämä tein ohjeen mukaisella silmukkamäärällä, ainoastaan teräosasta tein lyhyemmän. Sukkien mallineule oli helppo ja sen oppi tosi nopeesti ulkoa.



Uutta näissä sukissa oli kärkikavennukset. Ne tehtiin niin, että sukista näkee kumpaan jalkaan sukka kuuluu. Saa nähä tulenko tekemään toistakertaa tällaista kärkikavennusta. Mielestäni sukassa ei oo  väliä kumpaan jalkaan se kuuluu. Mutta voi olla että mieli muuttuu, kunhan oon nuita sukkia käyttänyt. Vielä ei ole villasukkakelit, koska lämmintä riittää :)

Verso-sukat
lanka: väinämöinen sport valaanlaulu 82g
puikot: cubics 3
ohje; ulla 3/2009

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Teas

Ihastuin tähän paitamalliin heti ko näin sen ensimmäisen kerran instassa. Heti ohjeen ilmestyttyä piti ohje käydä ostamassa. Langanvalinta olikin sitten vähän haastavampi juttu. Ohje oli kirjoitettu lace-vahvuiselle silkkilangalle, mutta en raaskinut sellaista ostaa. Aika vähän löysin lace-vahvuisia puuvilla tai puuvillasekoitelankoja. Lopulta päädyin rowanin deminlace-lankaan.


Tykkään tässä mallissa erityisesti tuosta pitsistä sivussa. Ja vaikka paita on todella löysä se ei näytä yhtään säkiltä päällä, vaan laskeutuu langan ohuuden vuoksi todella ihanasti. Neuloin ekaa kertaa näin ohutta lankaa ja meni aikaa että siihen totuin. Puikkokoko oli iso verrattuna langan vahvuuteen ja haastavinta tämän teossa olikin puikkokoon ja langanvahvuuteen totutteleminen. Neulos onkin löysää ja siitä kuultaa läpi, joten alla pitää pitää jotain paitaa. Ja sellainen piti sitten ommella, kun ei valmiiksi kaapista löytynyt. (Kuvienottohetkellä ei alupaita ole kylläkään päällä)


Paita neulotaan ylhäältä alas ilman saumoja ja pitsimalli on helppo tehä. Paidan on suunnitellut Missä neuloimme kerran-blogin Neulisti. Tein tämän xs-koon mukaan, paitsi kädentien korkeuden s-koon mukaan.  Paita on todella kevyt ja tästä tuli kyllä ihana.


Teas
lanka: rowan demin lace 90g
puikot:3
ohje: ravelry

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Mekkobuumi

Tänä kesänä on säät suosineet ja oon tosissaan innostunut ompelemaan mekkoja. Ja suurinosa vielä joustamattomista kankaista trikoon sijaan. Nykyisin kun tulee enimmäkseen joustavista ommeltua.  Osan kankaista oon ostanut jo viimekesänä, tarkoituksena silloin tehä niistä mekkoja. Mutta viimekesänä ei hirveenä mekkokelejä ollut, joten ne jäi silloin ompelematta.

Tämän mekon kankaan löysin Eurokankaan palalaarista alkukesästä.  Ihanan ohutta ja laskeutuvaa kangasta. Kaavan mekkoon löysin suuri käsityö lehdestä 3/2017. Yhdistin tähän mallin 9 yläosan (ilman halkiota) ja mallin 10 alaosan. Vyötäröllä on sauma ja kuminauha sekä sivusaumoissa taskut.


Seuraavan mekon kangas on myös Eurokankaan palalaarista ja ostettu viime kesänä. Tämä on hiukan paksumpaa ja tässä on ihan pienen pieni jousto.Tähän oon yhdistänyt myös kaksi erilaista kaavaa ja vielä muokannut niitä sen jälkeen. Helmaosassa on samanlaiset taskut kuin klaramekossa (jonka esittelin pari postausta sitten) Helma on leveämpi kuin klaramekossa, koska mekon yläosa tarvitsee enemmän leveyttä koska on joustamaton materiaali.Yläosa on muokattu yhestä joustamattomalle kankaalle tehdystä topin kaavasta. Vyötärösaumassa on kuminauha. Tästä tuli tosi ihana :)


Seuraavassa mekossa yläosa on samanlainen kuin postauksen ensimmäisessä mekossa ja alaosa samanlainen kuin yläpuolella olevassa mekossa. Eli kuten huomaatte yhdistelen tosi paljon kaavoja toisiinsa ja sillälailla saan erilaisia vaatteita aikaiseksi :) Oon ihastunut tuollaisiin taskuihin ja tehnyt niitä nyt todella moneen mekkoon. Tämän mekon kangas on marinoitunut kaapissa jo todella kauan ja nyt se pääsi vihdoin käyttöön. En ees muista mistä oon tämän aikoinaan ostanut.



Sitten farkkumekko, jonka kangas on myös Eurokankaan palalaarilöytöjä tältä kesää. Ihanan ohutta farkkukangasta. Kaava on ottobre 5/2011 lehdestä malli 7 Bubble Pocket. Tykkään tämän mallista tosi paljon ja nuo taskut on niin ihanat.


Huolittelin pääntien ja kädentiet ohjeesta poiketen ihan kapeilla alavaroilla ja laitoin piilovetoketjun sivuun. Ohjeessa vetoketju oli selässä. Oikeanväristä vetoketjua ei iteltä löytynyt, joten laitoin sen mikä löytyi, koska pakkohan mekko oli saaha samantien valmiiksi. Piilovetoketjusta ei näy kuin vedin, joten eipä se haittaa vaikkei ihan oikeen  värinen olekaan.



Kaavaan oon tehnyt pieniä muutoksia. Oon pienentänyt pääntietä ja ihan vähän kädenteitä. Olkaimia oon leventänyt 2cm. Tämäkään ei ole mitenkään vaikea malli ommella. Haastavinta on vetoketjun ompeleminen.



Ja viimeiseksi ohuesta joustocollegesta ompelemani mekko. Tämän kankaan ostin viimesyksynä Oulun Kädentaitomessuilta Ommellisen osaltolta. Pitkään mietin millaisen mekon tästä ompelisin. Halusin kankaan kuosin vuoksi melko yksinkertaisen mallin.


Viimein päädyin yhdistämään Paapiin kaavakirjasta löytyvät klara ja floramekkojen kaavat. Yläosa on floramekosta ja alaosa klaramekosta. Eli jälleen nuo ihastuttavat taskut. Ihan täysin tyytyväinen en oo kohdistuksiin, mutta koska toisen kaavan reuna on suora ja toisen vino, niin eipä ne kuviot kokomatkalta voi kohilleen osuakaan.


Alaosaan en tehnyt mitään muutoksia, mutta yläosaan eli floraan tein. Pienensin kädenteitä ja levensin vähän olkaimia sekä isonsin ihan vähän pääntietä. Ennen kädenteiden kanttausta kädentiet näyttivät tosi isoilta, mutta resorikanttaus auttoi asiaan ja niistä tuli sopivat.


Kuten näkyy "muutama" mekko on tullut ommeltua. Ja näiden lisäksi vielä pari, mutta niitä ei oo tullut kuvattua. Mutta ei mekot todellakaan oo jääneet kaappiin lojumaan, vaan nyt ollessani kesälomalla jokapäivä on ollut mekko päällä :) Ilmatkin on olleet niille juurikin sopivat.

Ihanaa kesän jatkoa kaikille. Nauttikaa lämpimistä ilmoista :)

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Hipat ja raitaa

Etsiskelin lapasen ohjetta, joka sopisi moniväriselle langalle. Viimein löysin Ulla-neuleesta sopivan ohjeen, jossa oli mielenkiintoisen näköinen mallineule. Joten ei muuta ko tekemään. Mutta eipä se niin helposti onnistunutkaan.





En vaan ymmärtänyt miten ohjeen mukaan olisi pitänyt tehä ne "hippa-silmukat" Ohjeessa sanottiin, että hippa-silmukat siirtyvät  aina kaksi silmukkaa eteenpäin, mutta silti käskettiin neuloa vaan yksi silmukka enemmän verrattuna edelliseen kerrokseen. Enkä minä niitä saanut mitenkään onnistumaan. Tai ainakin minä ymmärsin ohjeen niin. Onneksi ohje löytyi myös englanniksi ravelrysta ja sen avulla sain mallineuleen tehtyä. Siinä sanottiin myös, että hippa-silmukat siirtyvät kaksi silmukkaa eteenpäin. Mutta siinä käskettiin myös neuloa seuraavalla kerroksella kaksi silmukka enemmän, kuin edellisellä kerroksella. Joten todennäköisesti suomenkielisessä ohjeessa on virhe siinä tai sitten en vaan ymmärtänyt sitä.




Joitakin muutoksiakin tein. Tein peukalokiilan lisäykset joka 3.krs, muuten siitä olisi tullut liian lyhyt minulle. Ja peukalon silmukat päättelin eritavalla. Eli suhteellisen pienet muokkaukset tein. Kun lopulta oli ymmärtänyt ohjeen, nämä neuloutuivat todella nopeesti. Lapasissa hippa-silmukat menevät erisuuntiin.


Nämä ovat myös KyJy-tempauksen ensimmäinen työ. Oon jo useana vuotena osallistunut Kyjyyn ja Jyjyyn ja niin tänäkin vuonna. Nämä menevä myös Koukuttajan kootut-podcastin värjärikaliin ja Hetkiä Heimolasta-podcastin Ulla-kaliin.

KyJy1 Hippalapaset
lanka: Väinämöinen DK väri Eiku 57g
puikot:cubics 4

Lankaa jäi lapasten jälkeen vielä ja halusin käyttää sen samantien loppuun. Päätin sitten tehä siitä raitasukat ja ottaa yksivärisen langan kaveriksi. Ihan perussukat kolmen kerroksen raidoilla.



Nämä on aloitettu kärjestä, koska halusin käyttää langan mahdollisimman loppuun. Aloitukseen otin ohjeen ulla-neuleesta 3/05. Kantapään tein myös ulla-neuleen ohjeella 3/07 kärjestä neulottu kantapää. Tällainen kantapää oli helppo tehä ja voisin  tehä muulloinkin, jos teen sukat varpaista varteen.



Mitään sopivaa lankaa ei ollut tarpeeksi, joten päätin tehä kantapään erivärillä. Tein myös resorin reunaan kerroksen ja päättelyn kantapään värillä. Se hiukankuin "yhdistää" kantapään sukkaan jä näyttää paremmalta.





Grafiitin värisen langan sain käytettyä ihan loppuun ja moniväristä jäi 2g:n nöttönen. Siitä ei olisi tullut enää raitaa kumpaankin sukkaan. Näistä sukista tuli kokoa 38 ja ovat omaan jalkaani hiukan liian isot. Näitä tehdessä tuli taas mieli alkaa käyttämään nuita jämälankoja  varatosta pois. Mutta puikoilla on nyt kaksi puseroa, joten voi olla että ihan heti ei jämälangat pääse puikoille. Tai eihän sitä koskaan tiedä :)

KyJy3 Raitasukat 38
lanka: väinämöinen Dk väri eiku 40g
7-veljestä grafiitti 60g
7veljestä syklaami (563) 15g yht 115g
puikot: cubics 3,5