s

s

etusivu

maanantai 18. tammikuuta 2016

Juhlavampi toppi

Ostin jo viime kesänä langat tähän toppiin ja nyt sain sen vihdoin tehtyä. Idea tähän lähti hihattimesta, jonka tein viime kesänä. Siihen varaamaani lankaa  jäi yli, joten siitä ajatus sitten lähti. Toppi on aloitettu ylhäältä ja keskiosa neulottu erikseen ja ommeltu kiinni. Halusin itse topista yksinkertaisen ja keskiosan antamaan ilmettä. Keskiosaan tein palmikon keskelle.
Toppi S (JaVa4,JyJy3)
ohje: oma
lanka: drops cotton viscose 194g, svarta fåret spartito 39g yht 233g
puikot: 3,5
Palmikkokuvio
Toppi hihattimen kanssa
 
Viime vuonna osallistuin Löysäpipoisten KyJyyn ja tempauksen pohjalta järjestettiin arvonta kaikkien tempauksen loppuun saattaneiden kesken. Arvontaonni suosi minua ja kun avasin paketin, yllätys oli suuri. Sain ihania lankoja, jotka on käsinvärjättyä 100% lampaanvillaa.


Yhdessä vyyhdissä on n.90g lankaa. Mitähän nuista tekisi? Vielä on mietinnän alla. Ideoitakin saa antaa :)
 


2 kommenttia:

  1. Mihinkähän kommenttini on kadonnut, kai bittiavaruuteen. :O Olen nimittäin mielestäni kommentoinut tähän jo aiemmin, mutta nyt huomasin uutta postaustasi katsoessani, ettei sitä ole täällä. Mutta onpa tosi kiva yhdestelmä toppi ja hihatin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Matleena. Eipä se aina tämä tietotekniikkakaan toimi moitteettomasti :)

    VastaaPoista